Matkakertomus jatkuu vihdoin.
Heräsimme Ausissa hyvin tuulisen yön jälkeen järkyttävän kylmään aamuun. Teltassa ja untuvamakuupusseissa oli lämmintä, mutta ulkona tuuli oli niin kylmä, että edes villakerrasto, fleece-kerrasto, villapaita ja kuoritakki eivät tuntuneet lämmittävän tarpeeksi. Ei ollut toivoakaan saada kaasukeitintä toimimaan kananmunien keittämistä varten, joten söimme purkillisen tonnikalaa ja jatkoimme äkkiä matkaa.
Edessä oli koko päivä ajamista, josta osa pienempää D707-maisemareittiä. Tienpätkää oli kehuttu monessa yhteydessä yhdeksi Namibian kauneimmista reiteistä, ja odotuksemme olivat korkealla. On kuitenkin pakko myöntää, että petyimme vähän. Maisemat olivat kyllä hienoja ja jopa huikeita, mutta niiden valokuvaamisesta ei tullut oikein mitään. Maiseman kauneus oli nimittäin sen laajuudessa ja hienoissa väreissä, jotka eivät aamuvalon jälkeen toistuneet kameran kennolla kovin kauniina. Lievästi kumpuileva maisema muodostui kullankeltaisesta tuulessa huojuvasta heinikosta, oransseista hiekkadyyneistä ja kaukana taustalla siintävistä violetinsävyisistä vuorista, joiden yllä oli pilvetön kirkkaansininen taivas. Välillä heinikon keskeltä pistivät esiin yksinäisen keihäsantiloopin sarvet.

Keihäsantilooppeja. Aus.

Hyppyantilooppi. D707.

Kangastus.

Maisemareitin loppupäässä autostamme puhkesi rengas. Tie oli enimmäkseen suhteellisen hyväkuntoinen, mutta teräviä kiviä oli runsaasti ja matka eteni maasturillakin hitaasti. Olisi ollut järkevää yöpyä puolivälissä Ausia ja Sesriemiä.
Sesriemistä ja Sossusvleistä puhutaan yleensä sekaisin, kun viitataan paikkaan, jossa Namibian korkeimmat hiekkadyynit sijaitsevat. Sesriem on itse asiassa pikkuinen kylä Namib-Naukluftin kansallispuiston ulkopuolella ja useimmat hiekkadyyneille menijät yöpyvät sen läheisyydessä. Sesriemiksi kutsutaan myös NWR:n leirintäaluetta, joka sijaitsee aivan puiston rajalla. NWR on hiljattain avannut myös yhden "hotellin" kansallispuiston sisäpuolella ja me yövyimme siellä, koska silloin ei tarvinnut välittää kansallispuiston aukioloajoista. Leirintäalueelta olisi päässyt hiekkadyyneille puoli tuntia ennen auringonnousua ja puistosta olisi pitänyt poistua viimeistään puoli tuntia ennen auringonlaskua. Muista hotelleista pääsee kansallispuistoon vasta auringon noustessa. Käytäntö on sekava, emmekä saaneet siitä ennen matkaa tarkkaa selkoa. Sen vuoksi päädyimme turhaan NWR:n kalliisiin luksusmökkeihin. Mökit oli sentään pyritty rakentamaan ekologisesti.

Hyppyantilooppeja ja taustalla mökkimme. Sesriem.
Sossusvlei on suurimman osan ajasta tyhjillään oleva savipohjainen vesiallas, joka sijaitsee keskellä hiekkadyynejä. Sossusvleistä puhuttaessa tarkoitetaan kuitenkin useimmin sitä ympäröiviä dyynejä. Alueella on muitakin useita tyhjiä vesialtaita ja niistä kuvatuin lienee Deadvlei, jossa halkeilevan saven keskellä nököttää aikoja sitten pystyyn kuolleita puita. Varsinaiset korkeat hiekkadyynit sijaitsevat vajaan tunnin ajomatkan päässä Sesriemin leirintäalueesta ja kansallispuiston portista, vaikka myös matkan varrella on joitakin dyynejä. Kaikki haluavat tietysti nähdä dyynit aikaisin aamulla, mikä aiheuttaa omituisen ruuhkan keskellä aavikkoa.

Sesriemistä hiekkadyyneille johtava tie auringon laskiessa.
Sesriemistä lähtevä yleinen tie loppuu parkkipaikkaan, joka on keskellä hiekkadyynejä. Parkkipaikalta voi kuitenkin jatkaa joko omalla nelivedolla tai taksikyydillä matkaa lähemmäksi Sossusvleitä. Loppumatka Sossusvlein parkkipaikalle asti on pelkkää hiekkaa.
Meidän ideamme oli välttää ruuhka ajamalla dyyneille jo ennen auringonnousua, mutta käytännössä suunnitelma ei toiminut. Ensinnäkin nukuimme liian pitkään, koska yö oli edellistäkin tuulisempi ja pelkällä kankaalla päällystetyssä mökissä oli kylmä. Mökin rakenteet pitivät kovaa meteliä ja heräsin useamman kerran luullen koko mökin hajoavan. Saavuimme ensimmäiselle parkkipaikalle vain muutamaa minuuttia ennen kuin leirintäalueelta lähteneet. Toiseksi hiekkadyyneillä on vaikeaa suunnistaa, etenkin jos ei tiedä minne on menossa. Olisi kannattanut selvittää etukäteen, missä parhaat kuvauspaikat ovat. Hukkasimme parhaan valon etsimällä Hiddenvleitä, jonne olisi pitänyt kävellä yli kilometri seuraten epämääräisiä viittoja. Hiddenvlei osoittautui nimensä veroiseksi: emme löytäneet sitä.

Tajusimme myös, että parhaiden dyynien luokse oli oikeastaan mahdotonta päästä auringonnousuksi, koska olisi ollut järjetöntä yrittää ajaa pimeässä keskellä hiekka-aavikkoa.
Tarvottuamme tuulessa pöllyävässä ja upottavassa hiekassa yli tunnin verran paras valo oli jo ehtinyt mennä. Vaatetta oli auringon noustua aivan liian paljon päällä ja olo oli jokseenkin uupunut. Seuraavaksi päätimme uskaltautua ajamaan Sossusvlein parkkipaikalle. Sisempänä aavikolla tuuli pöllytti hiekkaa yhä enemmän, mutta löysimme perille seuraten edellä ajanutta autoa.
Deadvlei löytyi Hiddenvleitä helpommin, koska sinne kulki jatkuva turistien virta. Hiekkamyrsky teki minun suuremman vaikutuksen, kuin turistien ja kuolleiden puiden täyttämä kuiva allas. Olin todella tyytyväinen kameran ja laajakulmaobjektiivin sääsuojauksesta, koska hiekkaa oli ilmassa paljon. UV-suotimeen tuli naarmuja hiekanjyvistä.


Deadvlei.
Palattuamme autolle meitä varoiteltiin lähtemästä enää dyyneille, koska näkyvyys oli niin huono. Itse Sossusvlei jäi siis näkemättä.

Hiekka pöllyää.
Seuraavana aamuna heräsimme aikaisin ja ajoimme ensimmäiselle suurelle hiekkadyynille, Dyyni 45:lle. Olimme pienen hetken ainoat ihmiset paikalla, mutta heti kun aurinko alkoi nousta, dyynin viereen ilmestyi turistibussi. Bussista marssi ulos letka turisteja, jotka kävelivät suorinta tietä dyynille ja lähtivät kiipeämään sitä ylös. En ollut edes ehtinyt virittää jalustaa! Päätimme lähteä kävellen toiseen suuntaan, jossa oli melkein yhtä kuvauksellinen dyyni, mutta ei ihmisiä.


Turistivapaa dyyni.

Dyyni 45.
Sossusvlei sai minut taas miettimään, onko ylipäänsä järkeä yrittää kuvata suosittuja turistikohteita ilman turisteja. Deadvleissä sommittelin turisteja puiden taakse piiloon. Tietysti turisteja olisi voinut olla hirveän paljon enemmänkin - Namibiassa käy verrattain hyvin vähän matkailijoita. Namibian hiekkadyynejä on valokuvattu niin paljon, että vaatisi todellista asiaan paneutumista, jos niistä tahtoisi saada oikeasti omalaatuisia kuvia. Sen sijaan kokemuksena ja nähtävyytenä paikka oli ehdottoman hieno.