Kokeilen tänä vuonna ensimmäistä kertaa mansikoiden kasvatusta siemenestä asti, tai oikeastaan mansikoiden kasvatusta ylipäänsä. Siemenestä kasvattaminen on ilmeisen vaikeaa, enkä usko saavani satoa. Kylvin siemenet helmikuun lopussa ja suurimmat taimet ovat nyt noin 3-senttisiä. Simenet ititivät nopeasti, mutta sen jälkeen kasvu on ollut hyvin hidasta. Taimet olivat pitkään niin hentoja, etten uskaltanut ottaa niitä pois muovikelmun alta. Mullan pinnalle ehti kasvaa sammalta ja siellä viihtyi kaikenlaisia pieniä elukoita, mikä ei toisaalta varmasti nopeuttanut kasvua. Tänään päätin koulia isoimmat taimet omiin ruukkuihinsa. Alla kuva pienestä, mutta terhakkaasta mansikasta.

Piiskukin pääsi parvekkeelle ja valokuvasin sitä Sigman 50 mm f1.4 -objektiivilla.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti