Taidegrafiikassa kertyy helposti kaappeihin pyörimään vedoksia, jotka ovat tavalla tai toisella viralliseen vedossarjaan sopimattomia. Tein tällä viikolla omista ylijäämävedoksistani
kortteja. Liimasin vedoksista revityt palaset vedospaperista tehdyille korttipohjille perunatärkkelysliimalla. Se toimi oikein hyvin, kun kortit puristi välittömästi prässin läpi ja laittoi sen jälkeen painon alle. Korttien signeeraus aiheutti hieman päänvaivaa, koska tavallisesti vedos pitäisi signeerata laatantekovuodella. Päätin lopulta jättää signeerauksesta vuoden kokonaan pois, sillä korteissa vedokset eivät ole kokonaisia ja tavallaan muokattuja. Oli mukavaa päästä hyödyntämään vedoksia, jotka jonkin määritelmän mukaan olisivat olleet roskia. Alla kortti, jonka tein yhdestä Ahjon näyttelyssä olevan teoksen koevedoksesta.

Kuten matkustaminen, on taidegrafiikkakin harmillisen epäekologista. Pahimmillaan siinä käytetään paljon myrkyllisiä aineita, happoja ja tuhlataan kuparia. Valitettavasti juuri taidegrafiikka tuntuu minulle omimmalta taidemuodolta. (Lisäksi pidän valokuvauksesta ja toivon pääseväni pian työskentelemään pimiöön, jossa käytetään myös paljon kemikaaleja!) Erilaisia menetelmiä on todella paljon ja ne tuottavat hyvin vaihtelevaa jälkeä. Taidegrafiikassa toistettavuus antaa ajatuksille tilaa: koko ajan ei ole pakko olla luova, vaan välillä voi tyytyä vedostamaan vanhoja laattoja. Osa työvaiheista on puhtaasti teknisiä, mikä tekee alasta monipuolisen.
Vedostamisessa ja metalligrafiikan laattojen työstämisessä on jotakin selittämättömän viehättävää. Olin tykästynyt valokuvien vedostukseen ennen kuin kokeilin taidegrafiikkaa lukiossa ensimmäistä kertaa. Pimiötyöskentely on samalla tavalla nurinkurista kuin jotkin metalligrafiikan menetelmät. Valokuvapaperia valotettaessa vedoksesta tulee sitä tummempi mitä enemmän se saa valoa. Esimerkiksi akvatintassa tummia kohtia syövytetään pisimpään ja valkoiset alueet on heti aluksi peitettävä suojalakalla. Myös taidegrafiikassa ajatusten on usein käännyttävä negatiiveiksi.
Yksinkertaisessa viivasyövytyksen ja akvatintan yhdistelmässäkin on hyvin paljon erilaisia työvaiheita:
- tehdään luonnos
- leikataan kuparilevy, hiotaan ja kiillotetaan se
- pohjustetaan levy kovapohjalla, jonka annetaan kuivua
- piirretään piikillä kovapohjaan
- syövytetään viivat näkyviin
- puhdistetaan kovapohja ja kiillotetaan laatta
(- otetaan työvedos)
- laitetaan laatalle akvatintapölytys, sulatetaan pölyhiukkaset kiinni levyn pintaan
- peitetään suojalakalla valkoiset alueet, tehdään 1. syövytys, peitetään seuraavaksi vaaleimmat alueet ja tehdään 2. syövytys, jne.
- suojalakkausten välissä laatta pitää pestä, siitä poistetaan hapettumat ja se kuivataan
- puhdistetaan akvatinta ja suojalakka laatalta
- kiillotetaan
Tämän jälkeen laatta on hyvällä tuurilla valmis, jolloin siitä otetaan koevedoksia, joiden avulla päätetään sarjaan haluttavat värit ja paperi. Vedostuskin on työlästä, sillä painoväri on hyvin tahmeaa. Sitä levitetään laatalle ensin liikaa ja ylimäärä pyyhitään pois (taas nurinkurisuutta). Laatalle jää helposti epäpuhtauksia, jotka näkyvät vedoksessa varmasti, koska prässin puristus tuo pienetkin virheet esille.
Miksi nähdä niin paljon vaivaa? Koska lopputulos on parhaimmillaan aivan omanlaisensa. Se on vain hienoa ja kaunista. Ja tekeminenkin on kivaa, ainakin silloin kun kaikki sujuu hyvin. Toistettavuus lieventää tietysti myös työläydentuntua.
Metalligrafiikan huonoin puoli on ehdottomasti sen myrkyllisyys ympäristölle ja tekijälle itselleen. Myrkyttömämpiäkin vaihtoehtoisia menetelmiä on, mutta niihin on vaikeaa saada opastusta. Limingan taidekoulussa myrkyttömyys rajoittuu lähinnä siihen, että laatalta pestään väri pois ruokaöljyllä ja mäntysuovalla perinteisen tärpätin sijaan. Koululla ei edes kierrätetä paperia! Tahtoisin teosteni aihemaailman jollakin tavalla tuovan esille ympäristöongelmia tai luonnon arvokkuutta. On vaikeaa hyväksyä, että taiteiluni on osa ympäristöongelmia, ja minun pitäisi omalta osaltani ratkaista asia jotenkin. Kun toivottavasti joskus saan oman työpajan, haluan tietysti tehdä siitä mahdollisimman myrkyttömän.