Kylvin tänä vuonna siemenet noin kuukauden verran liian myöhään, koska en alunperin meinannut kasvattaa mitään kesän matkan vuoksi. Jotenkin kuitenkin kävi niin, että meillä on taas kaksi pöydällistä taimia ja yrttejä. Innostuin kasvattamaan erityisesti yrttejä aiempaa enemmän, sillä ne ehtivät tuottaa hyvin satoa ennen matkalle lähtöä. Kiinnostavin kokeilu on ehkä stevia, jonka lehtiä voi kuulemma käyttää makeutukseen. Sen pitäisi olla 150 kertaa sokeria makeampaa. Stevia iti suhteellisen nopeasti, mutta on kasvanut yrteistä hitaimmin.
Löysin roskiksesta parvekkeelle vanhan Lundia-hyllyn, johon lähes kaikki kasvit mahtuvat. Ruukut ovat tänä vuonna aiempaa pienempiä (suurin osa 8,2 litran saviruukkuja), koska kyllästyimme rumiin ämpäreihin. Toivottavasti ne riittävät pensastomaateille ja -paprikoille, jos lannoitus on riittävä. Parveke saisi olla valoisampi, mutta sentään siihen paistaa aurinko noin kello 15 alkaen. Joensuussa parvekkeemme oli niin aurinkoinen, että kasvit paloivat, vaikka ne yritti totuttaa hyvin maltillisesti ulkoilmaan. Alla kasvit ovat ensimmäistä kertaa ulkona. Kuvasta (ehkä) näkyy, miten tomaattien lehdet ovat käpristyneet kasvien jouduttua yhtäkkiä runsasravinteisempaan multaan.

Paprikoissa ja tomaateissa on jo kukkia ja aivan pieniä raakileita. Munakoiso on tehnyt vasta nuppuja, mutta se on silti kasvanut vauhdikkaammin kuin aiemmin kylvetty kasvihuonemunakoiso viime vuonna. Saimme kahdesta munakoisosta vain kaksi pienehköä hedelmää, vaikka nuppuja oli runsaasti. Suurin osa kukista jäi hedelmöitymättä ja raakileet mätänivät. Vika taisi olla ainakin osittain liian kylmässä kesässä. Kuvassa on pensaspaprikan kukka.