Kuvamäärän hallinta

NWR on osoittautunut yhä hankalammaksi, kun olen joutunut perumaan muutaman varauksemme. Ensimmäisen varauksen perumisesta on kulunut kolmisen kuukautta, mutta varausmaksun palautus ei ole tullut perille. NWR lähetti minulle kuitin, jonka mukaan palautus on kyllä siirretty takaisin luottokortille. Minne lie hävinnyt.

NWR on kuitenkin poikkeuksellisen surkea hoitamaan asioita. Yleensä olen saanut hotelleista ja retkien järjestäjiltä vastauksen kaikkiin kysymyksiini niin nopeasti, että minä olen ollut varausten teossa hidasteleva osapuoli.

Teimme viime hetken muutoksia valokuvauskalustoomme. Olimme alun perin ajatelleet ottaa yhden Canon eos 20d:n vararungoksi, mutta nyt niitä on kaksi kappaletta. Otan mukaan 140 Gt edestä CF-muistikortteja ja kuvaan niille RAW-kuvia. Iltaisin teen kuvista JPG-kopiot kahdelle SDHC-kortille, joille mahtuu yhteensä 32 Gt. Kamera voisi tehdä kopiot saman tien, mutta tallennettavan tiedon määrän kasvaessa kuvaus hidastuu hieman. Huonot kuvat on myös yksinkertaisempaa poistaa, kun niitä ei tarvitse poistaa erikseen kahdelta eri muistikortilta.

Muistikorttien lisäksi otamme sittenkin mukaan vanhan PD70X-kuvatankin, johon hankimme suuremman kovalevyn. Uusikin on vain 160 Gt (käytännössä 128 Gt), mutta suunnittelin, että siirtäisin sille vain tärkeimmät kuvat. Tähän tarkoitukseen aion hankkia vielä yhden pienemmän SDHC-kortin, johon teen valikoiduista kuvista RAW-kopiot. Valitettavasti PDX ei osaa lukea SDCH-kortteja, mikä tekee asiasta monimutkaisemman: kuvat täytyy vielä siirtää takaisin CF-kortille ennen PDX:lle tallennusta. Toinen vaihtoehto olisi ollut hankkia minikannettava ja yksi taskukokoinen, ulkoinen kovalevy. Se kasvattaisi mielestämme roinan määrän ja sen hinnan liian suureksi.

Filmille valokuvaaminen oli mukavan yksinkertaista. Minulla ei olisi tullut Tansaniassa mieleenkään, että voisin ottaa lähemmäs 10 000 kuvaa. Filmirullia taisi olla mukana noin 30, eli riittävästi 1000 kuvalle. Sillä piti pärjätä eikä lopputulosta nähnyt ennen kotiinpaluuta. Toisaalta valokuvausharrastukseni oli silloin vielä melko alkutekijöissä.

Filmivalokuvaus on monella tavalla digitaalista viehättävämpää, mutta ärsyttävän teknisen kikkailun ansiosta saan valokuvata paljon. Tietysti voin kysyä itseltäni, mihin ihmeeseen tarvitsen tuhansia matkakuvia. Oikeasti en tarvitsisi yhtään valokuvaa ja saattaisin saada matkasta jossakin mielessä enemmän irti. Valokuvaus hallitsee ympäristön havainnointia ja matkan muistelu on kuin diaesityksen katsomista. Ilman kameraa muistot olisivat kokonaisvaltaisempia ja yhtenäisempiä, pidempiä. Silti en voi kuvitella, että nauttisin matkasta yhtä paljon ilman kameraa. Monet pienet yksityiskohdat ja valon muutokset jäisivät huomaamatta. Valokuvatessa on aikaa odottaa ja katsoa. Kotiinpaluukin sujuu pehmeämmin, kun voi uppoutua kuvien käsittelyyn.

Täytyy kuitenkin muistaa nähdä asioita myös ilman kameraa.